Kuva: Iida Liimatainen
Vuodesta 1993 lähtien Jyväskylän naislaulajia on johtanut diplomikuoronjohtaja Rita Varonen, joka on valmistunut Budapestin Liszt-Akatemiasta. Lisäksi hän on suorittanut tutkinnon puhallinorkesterinjohdosta ja opiskellut laulua.
Rita Varonen on kansainvälisesti menestynyt kuoronjohtaja. Varoselle myönnettiin Suomen Kulttuurirahaston Harald Andersén -palkinto vuonna 1996 suomalaisen kuorokulttuurin ansiokkaasta kehittämisestä. Italiassa lokakuussa 2001 järjestetyssä kansainvälisessä Mariele Ventre -kuoronjohtajakilpailussa Varonen sijoittui toiselle sijalle. Suomen Kuoronjohtajayhdistys ry valitsi Varosen Vuoden kuoronjohtajaksi vuonna 2004.
Vuonna 2009 hänet valittiin parhaaksi kuoronjohtajaksi Slovakia Cantat sekä ABB Banská Bystrica -kuorokilpailuissa. Vuonna 2012 Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Sulasol myönsi Varoselle Klemetti-palkinnon hänen tekemästään tuloksekkaasta työstä kuorojen ja kuorolaulun parissa. Viimeisimmät palkinnot ovat Sekakuoroliiton kultainen ansiomerkki v. 2018 ja Naiskuoroliiton kultainen ansiomerkki v. 2022.
Rita Varonen toimii lehtorina Jyväskylän ammattikorkeakoulussa opetusaineinaan orkesterin- ja kuoronjohto sekä säveltapailu. Hän on myös kysytty asiantuntija koulutustapahtumissa ja tuomari kansainvälisissä kuorokilpailuissa.
Yhteystiedot
Taiteellinen johtaja Rita Varonen
johtaja@naislaulajat.net