Näin kaikki alkoi

Talvella Erasmus-lähettiläs Aino Malin kertoi Jyväskylän Ladulle mahdollisuudesta osallistua Erasmus+ -apurahan hakemiseen ja lisätä sen avulla kansainvälisiä yhteyksiä. Ladulla ei ollut tällä kertaa paukkuja lähteä tällaiseen projektiin, mutta sen sijaan jatkoimme keskustelua Ainon sekä Naislaulajien puheenjohtajan ja taloudenhoitajan kanssa kuoromme mahdollisuuksista lähteä tällaiseen hankkeeseen. Kuoron kesäkuun kokoontumisessa suhtauduttiin asiaan positiivisesti, ja hakuprosessi käynnistyi. Kuoronjohtaja Rita Varonen käytti laajaa kansainvälistä verkostoaan, ja ennen heinäkuuta yhteistyöstä oli innostunut Italian Apuliasta kotoisin oleva kuoro L.A.Chorus johtajanaan Antonio Alessandro Fortunato.

Aloimme innostuneena suunnitella Italian matkaa, pohtia kohdetta ja ajankohtaa, italialaista ruokaa ja kulttuuria. Opetushallitus järjesti hakijoille koulutustilaisuuksia, joissa
tarkennettiin hakemuksen vaatimuksia ja selvennettiin tavoitteita.

Kuoro perusti työryhmän, joka alkoi puskea hankehakemusta eteenpäin. Työtä oli paljon, sillä hakemisen tarkkoja ohjeita oli paljon ja prosessiin kuului myös vilkas sähköpostien vaihto yhteistyökumppanien ja molempien maiden opetushallitusten kanssa. Ydinryhmä hakemuksen ympärillä tiivistyi monesta tielle osuneesta syystä lopulta melko pieneksi. Loppupelissä väänsin hakemusta yksin Ahopellon Tarjan kanssa ja toivoin parasta.

Päätöksen saaminen meni yli luvatun joulukuun alun. Vasta päivää ennen joulukonserttia 18.12. saatiin Opetushallituksesta virallinen päätös hakemuksen läpimenosta. Kaiken sen väsäämisen jälkeen ihan epäuskoinen fiilis!

Tammikuussa saamiemme tarkentavien ohjeiden myötä olemme ymmärtäneet, että koko juttu on vasta alkumetreillä. Työtä riittää koko kahden vuoden ajalle sekä meille että italialaiselle kumppanillemme.

Italia odottaa, mutta mutkia on vielä ennen kuin matkaan päästään ja saadaan myöhemmin myös Italian porukka Suomeen. Olisi kiva ajatella kevyesti koko reissua mukavana etelän matkana lokakuussa. Ehkä siitä sellainenkin tulee. Kumppanikuoron laaja-alainen osaaminen ja puoliammattilaisuus haastaa sekä kuoronjohtajaa että meitä kuorona myös kehittymään.

Näillä eväillä mennään eteenpäin!

Kirjoittaja: Marja-Liisa Kananen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.