Kohti Barin matkaa

Maanantaina 7.10.2024 kokoonnuimme Kuokkalan koulun ruokalaan viikoittaisiin kuoroharjoituksiimme. Tunnelmat olivat yhtä aikaa odottavat ja hieman jännittyneet, sillä nämä olivat viimeiset treenit ennen pitkään odotettua matkaamme Bariin! Vaikka matkavalmistelut pitivät meidät kiireisinä, harjoitteluintoa riitti yhä. Osa kuorostamme onkin kokoontunut muutaman viikon ajan hioen muutamia ylimääräisiä kappaleita, joita toivottavasti pääsemme esittämään yhdessä italialaisten ystäviemme kanssa sopivassa tilaisuudessa.

Kuoronjohtajamme Rita loihtii harjoituksiin eloa liikkeiden ja mielikuvien avulla. Tällä kertaa kuljetimme säveliä kuin kissan käpälin ja vedimme sävellankaa korvistamme. Tämä hauska lähestymistapa sai hymyt huulille ja auttoi meitä pitämään sävelkorkeuden sekä -puhtauden kohdillaan. Toivottavasti nämä opit jäisivät mieleen myös esiintymisen hetkellä! Vaikka olemme harjoitelleet näitä lauluja jo viime talvesta asti, hiottavaa riittää. Kuorolaulu vaatiikin kärsivällisyyttä – mutta juuri siinä piileekin harrastuksemme suola: aina on uutta opittavaa!

Matkamme huipentuu yhteiskonserttiin ystäväkuoromme L.A. Chorusin kanssa. Vaikka yhteinen harjoitteluaikamme Italiassa jää lyhyeksi, olemme nauhoittaneet yhdessä esitettävistä kappaleista videoita harjoittelua varten. Tällä kertaa tallensimme vielä viime hetken vinkkejä harjoitteluun. Olemme päässeet täällä Suomessa esittämään näitä sekakuorokappaleita kamarikuoro Cantinovumin kanssa viime keväänä ja nyt uudelleen tänä syksynä.

Harjoituksen päätteeksi toivotimme toisillemme, että tavataan Italiassa! Viikon päästä samaan aikaan osa kuorolaisista on joko perillä tai ainakin matkalla lentokoneessa jossain Euroopan yllä. Jännittävää! Lähdemme kohti uusia kokemuksia – laulamalla yhdessä!

Kirjoittaja: Riitta Turunen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.