Kuorolaisen vastuu

”Olisi kiva ajatella kevyesti koko reissua mukavana etelän matkana lokakuussa. Ehkä siitä sellainenkin tulee”, toivoi Marja-Liisa, kun kertoi omassa blogissaan, kuinka kuoron matka Bariin sai alkunsa. Nyt syyskuun puolivälissä olemme kuoroleirillä viimeistelemässä ohjelmistoa. En kuvaisi tätä tunnelmaa keveäksi.

Leiri avasi silmät ja korvat! Tätä ohjelmistoa laulettu jo viime keväästä lähtien. Toki olemme tottuneet laulamaan harjoituksissa pienissä ryhmissä (tänään ryhmien nimet olivat Lolita, Pahat tytöt, Taylor Swift ja Kosto elää), sekajärjestyksessä, ilman nuotteja, silmät kiinni… Nyt aistimme mikrodynamiikkaa, maistelemme jokaista säveltä, elämme laulamaamme musiikkia – ja kaikki tämä kaukana stemmasiskoista, oman osaamisen varassa. Mitä tapahtui?

Sointi on kadoksissa! Yht’äkkiä laulu on hiljaista ja varovaista, lähdöt epävarmoja. Hartiat alkavat painua kasaan ja pälyily ja hätäinen kuiskuttelu alkaa heti laulun päätyttyä. Samalla harjoitusten ilmapiiri muuttunut huolestuneeksi. Tuleeko tästä mitään?

Onneksi kuoromme kaksi taitavaa fysioterapeuttia ryhtyivät toimeen: Oikeaa lauluasentoa korjattiin välillä riuskoinkin ottein, kun niskaa suoristettiin ja leuan kulmaa tarkistettiin. Hyvä ryhti, jalat tukevasti lattiaan, joustavat polvet, häntäluu kohti lattia, kyllähän nämä tiedetään, mutta aina niistä pitää muistuttaa. Kuoronjohtaja sallii vielä nopean vilkaisun nuotteihin. Tästä jatketaan!

Tämä oli hieno laululeiri. Kuorolaulu on yhdessä laulamista, mutta tämän leirin perusteella jokainen kuorolainen sai tuntuman omasta vastuustaan puhtaaseen sointiin. Jokainen sai henkilökohtaisen näkemyksen, mihin asioihin pitää vielä kiinnittää huomioita ja mitä vielä harjoitella. Kuoronjohtaja hoiti tämän hienosti.

Uskon, että tästä tulee mukava etelän matka lokakuussa! Seuraavissa harjoituksissa taas jo hymyiltiin. Sono contenta!

Kirjoittaja: Kirsi Suokas